D-pojat voittoon Kuortane Cupissa

24.3.2024

Vaasan Mailan ja Vähänkyrön Viestin D-poikien yhteisjoukkue VäVi Verto osallistui voitokkaasti Kuortaneen urheiluopistolla järjestettyyn turnausviikonloppuun 23.–24. maaliskuuta. Kuortane Cupissa oli mukana 10 joukkuetta eri puolilta maata ja kovatasoisen turnauksen alkusarjan ottelut pelattiin kahdessa lohkossa.

– Emme asettaneet tulostavoitteita, vaan lähdimme hakemaan kokemuksia ja tarkkailemaan, miten harjoitellut asiat näkyvät pelissä ja mihin meidän kannattaa keskittyä sisäkauden lopussa ja kohta alkavan ulkokauden alussa, pelinjohtaja Aki Orava toteaa.

Joukkueessa oli mukana 14 poikaa.

– Oli ilo huomata, miten olemme yksi joukkue, jossa jokainen on tasavertainen joukkueen jäsen ja jokaisella on oma tärkeä roolinsa ja paikkansa.

A-lohkon voittoon

Lauantain ensimmäisessä ottelussa oli vastassa Kiteen Pallo, joka tiedettiin kovaksi vastukseksi. Peli päättyi 4–4 ja aamun kankeudet ja ylimääräiset jännitykset oli saatu puskettua ulos.

Seuraava ottelu Koskenkorvaa vastaan päättyi voittoon selvin luvuin 0–11 ja myös Puijon Pesis kaatui luvuin 1–8. Päivän viimeisessä ottelussa oli vastassa Loimaa.

– Ottelun alkaessa poikien energiat olivat mennä katosta läpi ja peli oli meiltä suvereeni näytös, niin ulkopelissä kuin sisäpelissä. Voitimme pelin 6-0 ja viimeisessä, kesken jääneessä vuorossa teimme vielä kuusi juoksua lisää. Ajan loppuessa nämä juoksut mitätöitiin, Aki Orava kertoo.

Valmennus oli erityisen tyytyväinen ulkopeliin: vastustaja ei saanut yhtään helppoa tilannetta ja pelaajat olivat lähes aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Ulkopelin juhlaa

Sunnuntain välieräottelussa oli vastassa Seinäjoen Maila-Jussit, joka kaatui lopulta 4–2.

– Seinäjoelle on pakko antaa tunnustusta, että olivat erittäin sitkeä joukkue, eikä me päästy karkuun, vaikka miten yritimme.

Finaali oli ulkopelin juhlaa. Pojat ovat kehittyneet lukemaan peliä ja lyöjää, ja parantuneen fysiikan myötä tuo ominaisuus pääsi kukoistamaan. Jännitys näkyi jonkin verran sisävuoroilla lyönneissä, mutta peli ratkesi kolmannessa vuorossa.

– Tilanteessa 0-0 Elias tuli lyömään, Eemeli oli kolmosella. Elias napautti komean kumuran väliin ja Eemeli oli luonnollisesti tilanteessa hereillä ja toi meille 1-0 juoksun. Tuo juoksu jäi ottelun ainoaksi ja voitimme turnauksen.