E-tyttöjen fiilikset alueleiristä: ”Me pelattiin täysillä loppuun asti!”
12.6.2024
Vaasan mailan E-tytöt sijoittuivat viime viikonlopun alueleirillä pelisarjassa hienosti neljänneksi. Seinäjoella 7.-9.6. järjestetty Etenee-leiri kokosi yhteen läntisen Suomen E- ja D-ikäiset pesäpallojuniorit.
E-tytöt pelasivat viikonlopun aikana seitsemän ottelua, joista he voittivat kuusi. Sunnuntain sijoitusotteluissa kaatuivat sekä Vimpelin Veto (8-5) että Ylihärmän Pesis-Junkkarit (2-10).
- Leiri tarjosi paljon pesistä, hyvää joukkuhenkeä ja kaveruutta. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin aluesarjapeleihin ja erityisesti Lappeenrannan Tenavaleirille, pelinjohtaja Jussi Autio kehuu.
Pelaamisessa pyrittiin keskittymään perusasioihin ja tekemiseen hyvällä fiiliksellä, mutta kuitenkin tosissaan.
- Haetaan jokainen vastustajan lyönti kiinni ja pallo sitten heittoasennosta pelikaverin räpylään. Omat lyönnit rauhassa keskelle palloa, ja näin meille alkaa tapahtua hyviä asioita pelissä, Jussi kertoo.
Valtaosa peleistä pelattiin Kyrkösjärventien kentällä, joten alkulämpöä päästiin ottamaan rauhassa läheisellä Törnävän hiekkakentällä.
- Se oli tosi hyvä, että päästiin lämmittelemään ja lyömään kunnolla ennen otteluita. Se näkyi myös tyttöjen otteissa sitten varsinaisessa pelissä. Samalla saatiin muutamille keväällä vähemmän treenanneille lajitoistoja.
Aktiivista peliä ja kovaa tsemppiä
Joukkueessa pelanneista 11 tytöstä osa oli osallistunut pesäpalloleireille aikaisemminkin, mutta joukossa oli myös ensikertalaisia. Kysyttäessä tyttöjen omia fiiliksiä leiriviikonlopusta, tärkeimmät ja parhaat onnistumiset olivat nämä:
”Me pelattiin täysillä loppuun asti.”
”Tosi moni tsemppasi hienosti.”
”Me pelattiin aktiivista peliä.”
Niin kiva kuin leiriviikonloppu olikin, E-tytöt löysivät myös kehityskohteita: kunnolliset, isommat lautaset ruokailuun ja discossa pitää olla ohjelmaa, kuten kisoja ja vaikka bändi. Eli terkkuja leiriorganisaatiolle ja Kankaanpään mailalle, vuoden 2025 Etenee-leirin järjestäjälle!
E-tyttöjen valmentajina ja pelinjohtajina toimivat Sami Kuusisto, Jussi Autio ja John Scheweleff. Huoltajina leirillä olivat Eeva Holopainen ja Karina Björninen.